Viikon rastikiva, Pohja 2022, Pohjan kuntorata
Rastikivan vuoden 2022 kolmas rata ja ensimmäinen rata Pohjassa on avoinna POHJAN KUNTORADALLA 22.4.–1.5.2022.
Lähtö ja karttaämpäri ovat Pohjan seurakuntakodin ja kuntoradan pysäköintipaikan lounaispuolella aivan parkkipaikalta pururadalle johtavan polun varressa. Autolla saavuttaessa kannattaa pysäköidä mainitulle parkkipaikalle, lähtö on sieltä vain 15-20 m päässä. Rata on 1,6 km linnuntietä ja optimaalista reittiä n. 1,8 km, 12 rastia.
Suurin osa radasta kulkee pururadalla ja sen läheisyydessä. Rata sopii hyvin kaikille vasta-alkajille ja junioreille, myös pienemmille lapsille yhdessä aikuisen kanssa. Radan ovat suunnitelleet Elsa ja Jouko Nurmiainen. HUOM.: pururata voi vielä olla paikoitellen kostea johtuen lumitilanteesta ja myöhäisestä keväästä, siksi saattaa kannattaa käyttää tällä kertaa metsässä esim. kumisaappaita tai sellaisia lenkkitossuja, ettei haittaa, vaikka ne likaantuisivat hieman. Muuten metsässä ja pururadalla on jo oikein hyvä liikkua.
Jos sinulla on tulostin, suosittelemme, että tulostat karttasi itse. Linkki pdf-karttaan on alla. Voit myös pitää pdf-karttaa avoinna tabletissasi tai puhelimessasi. Paperikarttoja on saatavilla lähtöpaikalla olevassa ämpärissä. Ota mukaasi kynä, jotta voit täyttää rasteilta löytyvät kirjaimet kartan reunassa olevaan ruudukkoon. Mikä sana niistä tulee? (Avainsana on tällä kertaa suomenkielinen.)
TÄRKEÄÄ! Tule suunnistamaan vain täysin terveenä!
Jos otat paperikartan lähtöpaikan ämpäristä, tarkista huolellisesti, että kansi tulee jälkeesi kunnolla kiinni. Ilmoita Kristian Forsellille, puhelin 044 2649067, esim. tekstiviestillä, jos ämpäriin jää alle 5 karttaa.
Harjoitus on ilmainen, tervetuloa!
Koulun kautta osallistuvat saavat karttansa koulusta.
Pdf-kartan löydät täältä.
Lue lisää Rastikivan koko tämän kauden kalenterista täältä.