Ratamestarin lausunto: FSOM, pitkä matka ja viesti Skarpkullassa, 5.-6.8.2023
Tämänkertaisen FSOM:n pitkä matka ja viesti juostaan täysin uudessa suunnistusmaastossa vanhojen Pohjan ja Tenholan pitäjien rajaseudulla. Maasto on vaihteleva ja hieno, mutta se voi tuntua vaativalta, jos harjoittelu on jäänyt vajaaksi. Korkeuserot ovat nimittäin merkittäviä, ja mäkien välisillä alueilla heinikko on rehevää, vaikka kesä on ollut tähän asti kuiva. Maasto muistuttaa meidän aikaisemmista alueistamme ehkäpä eniten Ovanmalmia (FSOM 2012) ja Österbytä (SM 1986).
Muutamat metsätiet, yksi suurempi sähkölinja ja muutamat pienet järvet tai lammet pilkkovat aluetta. Polkuja ja soita löytyy maastosta varsin vähän.
Juostavuus ja pohja ovat pääosin hyviä, samoin kuin kulkukelpoisuus, mutta maastosta löytyy myös joitakin raivattuja ja harvennettuja alueita, joilla on runsaasti hakkuujätettä. Kilpailukeskuksen lähellä on vanhoilla pelloilla myös joulukuusiviljelmiä.
Kartoitustyön ovat jakaneet Arvo Paulin ja allekirjoittanut. Arvo on ammattilainen ja työn jälki sen mukaista. Itse olen amatööri – toivottavasti se ei erotu liian selvästi.
Ratoja koskien ratapituudet ja tavoiteajat ovat aiheuttaneet hankaluuksia ja miettimistä, sillä osallistujien taso vaihtelee eri sarjoissa sen verran paljon. Helle tai sade voivat tietenkin myös vaikuttaa. Tulokseksi on tullut koejuoksuihin sekä viime vuosien ratapituuksiin perustuva kompromissi.
Kaksi kilpailua samasta kilpailukeskuksesta aiheuttaa aina omat pulmansa. Meidän tapauksessamme viestiradat ovat hieman helpompia. Lasten radat ovat myös vaatineet paljon ajattelemista. Maasto ei ole niille kaikkein ihanteellisin, mutta olemme pyrkineet hyödyntämään niille soveltuvat osat maksimaalisesti.
Myös tänä vuonna metsässä on valtavan paljon rasteja (yli sata…). Tarkista koodit!
Sune Forsström