Raaseporin kevätkilpailu houkutteli suunnistajia Gennarbyhyn 14.4.2024

(På svenska)

Ikaalisten Nouseva-Voiman Eetu Savolainen voitti sarjan H21.

OK Raseborg ja Pargas IF järjestivät pe–su 12.–14.4.2024 suunnistuksen Kevättriplan, joka huipentui sunnuntaina Tenholan Gennarbyn metsissä käytyyn, osallistujakaartiltaan erittäinkin korkeatasoiseen pidennetyn keskimatkan kisaan. Keväinen vuodenaika tarjoili kisoillemme sateisen pilvistä keliä, mutta toisaalta täysin lumettoman maaston.

Miesten pääsarjassa kovinta vauhtia piti viime vuoden Suomen rankiykkönen, Ikaalisten Nouseva-Voiman Eetu Savolainen, jonka voittomarginaali 6,8 km:n radalla oli lopulta selkeät kolmisen minuuttia. Toiseksi kiirehti Turun Metsänkävijöiden latvialainen Uldis Upitis, ja kolmanneksi sijoittui Navia edustava aiempi maajoukkuehuippu Olli-Markus Taivainen. Sarjaan oli ilmoittautunut peräti 50 suunnistajaa, joista muutamien viime hetken poisjääntien jälkeen matkaan lähti lopulta 43.

Vajaan 20:n osallistujan naisten pääsarjassa voittaja oli 5,7 km:n radalla Paimion Rastin Ina Westerlund, joka kukisti Rastikarhujen Suvi Heittolan reilulla minuutilla. Kolmanneksi sijoittunut Kalevan Rastin Siiri Silvennoinen jäi Heittolan ajasta puolestaan seitsemän sekuntia. Kärkikolmikon takana neljänneksi sijoittui reilut pari minuuttia palkintopallisijaa hitaampana, mutta silti kovan ajan tehneenä Rastikarhujen Jenny Ojala. Juuri hänellä oli tänä viikonloppuna myös arpaonnea, sillä hän voitti koko Kevättriplan arvontapalkinnon. Sen arvontaan mukaan päästäkseen suunnistajien piti osallistua kuluneen triplaviikonlopun kaikkiin kolmeen kilpailuun eli perjantai-illan Kevätyön viestiin, lauantain Saaristorasteille ja sunnuntain Kevätkilpailuun.

D21-sarjan voittaja, Paimion Rastin Ina Westerlund, leimaa viimeisellä rastilla.

Pääsarjalaisten lisäksi Gennarbyn metsissä riitti muutenkin vilskettä, sillä kilpailuumme ilmoittautui kaiken kaikkiaan 603 suunnistajaa, ja lisäksi mukana oli 65 kuntosuunnistajaa. Suurimpia sarjoja olivat H21:n jälkeen erityisesti eräät miesten veteraanisarjat, jotka keräsivät reilusti yli 30 suunnistajaa ja joissa käytiin tiukkaa ja tasokasta kamppailua kärkisijoista. Myös useissa naisten veteraanisarjoissa nähtiin hienoja, järjestäjiä ilahduttaneita osallistujamääriä ja korkeatasoisia kisasuorituksia.

Kilpailuun osallistui myös useita lapsia, joille tämä oli heidän ensimmäinen suunnistuskisansa ikinä. Useimmat heistä juoksivat nuorimpien lasten avoimissa sarjoissa, joissa saattaja oli sallittu. Näistä lapsista monet olivat OK Raseborgin omasta lasten treeniryhmästä, ja toivottavasti keväisen metsän tarjoamat elämykset saivat heidät innostumaan niin, että he tulevat mukaan toistekin.

Kilpailun järjestäjien puolesta lausumme lämpimät kiitokset kaikille osallistujille, talkooväelle ja myötämielisille maanomistajille: ilman teitä onnistunut kisatapahtuma ei olisi mahdollinen!

Kilpailun verkkosivu on täällä.

Kilpailun kaikki tulokset ovat täällä.

Useat OK Raseborgin nuoremmat juniorit osallistuivat kilpailuun. Kuvassa Usva Kallinen sarjasta RR Avoin.

Kategoriat:
Okategoriserade