Västankvarn, Inkoo: keskiviikkorastit Emit-leimauksella, 1.6.2022
Raaseporin keskiviikkorastit jatkuvat 1.6. Västankvarnissa viime sunnuntain Inkoon kevätkilpailun uudella, hienolla kartalla ja kilpailun rastipisteillä. Kuten kokeneemmat suunnistajat muistavat 1980-lopulta, jolloin Västankvarnista viimeksi oli suunnistuskartta, maasto on varsin hieno ja sisältää monipuolisia elementtejä, sekä mielenkiintoisia, yksityiskohtaisia avokalliomäkiä erityisesti Slätbergetin suunnalla että talousmetsää eri ikävaiheissaan. Myös polkuja ja pienempiä metsäteitä on siinä määrin, että pidemmille radoille on voitu suunnitella rytminvaihtoja ja lyhyemmillä radoilla on selkeitä johtouria. Kartta on Arvo Paulinin ja Sune Forsströmin tekemä ja valmistunut marraskuussa 2021, minkä jälkeen sitä on viimeistelty vielä aivan hiljattain toukokuussa 2022. Kannattaa myös huomata, että käytämme tällä kertaa samanlaisia ammattilaistekoa olevia Sporttinapin tulostekarttoja kuin kilpailussakin: jos haluat juosta pidempiä ratoja (A tai B) suuremmalla 1:7500-mittakaavalla, ota mukaan A3-kokoinen karttamuovi (muut kartat tavalliseen tapaan A4-kokoa).
Viisi rataa: A 6,3 km, B 4,9 km, C 3,0 km, D 2,1 km ja E 1,2 km, joista E-radalla on tällä kertaa poikkeuksellisesti käytössä RR-viitoitus (joka ei ole sama kuin 29.5. kilpailussa). Mittakaavat ja karttojen koot ovat: A & B 1:10000 A4 sekä 1:7500 A3, ja C, D & E 1:7500 A4; kartan käyräväli on 5 m. Pidemmillä radoilla on tarjolla sekä reitinvalintoja että teknisiä rastivälejä pienipiirteisillä alueilla. Lyhyemmillä radoilla suunnistajia tukevat selkeät johtourat. Rasteilla on tavalliset liput, koodinumerot ja Emit-kilpaleimasimet. Radat ja rastivälit ovat kuitenkin toiset kuin kilpailussa tai kilpailupäivän kuntorasteilla! Ratamestarit ovat Andreas Löfroos ja Roy Wickholm. Opastus tieltä 51 Vestantien risteyksestä (ks. karttaa Rastilipussa), pysäköinti toimitsijoiden ohjeiden mukaan kuivurin lähelle. Kuntorastipaikka on sama kuin sunnuntain kilpailukeskus.
HUOM.: Kaikki junioriperheet, nämä keskiviikkorastit ovat OK Raseborgin oman juniorcupin 2022 ensimmäinen osakilpailu! Erillistä ilmoittautumista ei tarvita, vaan riittää, että tulet paikalle ja kerrot ikäsi ja sen, että olet OK Raseborgin jäsen, ja valitset itsellesi sopivan radan. Yhteispisteet ja palkinnot ovat vuorossa syksyllä.
Kuntorastien hinta on aikuisilta 7 €, 18-vuotiaat ja nuoremmat sekä OK Raseborgin tai FU-47:n jäsenet ilmaiseksi. Aikuiset voivat maksaa etukäteen Rastilipussa tai paikan päällä käteisellä. Myös Mobilepay (OK Raseborg 67668), Smartum, Edenred ja ePassi toimivat. Tulokset Emitillä, myös Livelox on tarjolla. Tällä kertaa ei omatoimisuunnistusta.
Tervetuloa!